eläviäkuvia.fi

Näyttää: 1 - 10 of 10 TULOKSISTA
Blogi

Finnkinon hinnoittelu ja sen kummallisuudet Osa 2.

Otsikosta näette mikä on homman nimi, alunperin artikkelille oli tarkoitus tulla jatkoa jo nopeammin mutta aiheen tauko venähti vähän pitemmäksi (3 vuotta) mutta tässä se on, olen saanut jo kyselyäki että tälle olisi mukava saada jatkoa, ja saamanne pitää. Finnkinon toimita se on vaan mennyt kummallisempaan suuntaa, samaan aikaan kun pandemia valloittaa maailmaa niin he …

Blogi

Disney+

Vuosi 2020 ja Disney toi suomeen oman suoratoistopalvelunsa. Ja ainakin omasta mielestäni se ei ole huonoimmasta päästä. Hintaahan palvelulla on 6.99€/kk tai 69.99€/vuosi mikä on mielestänihan kohtuullinen hinta siitä että näkee vanhoja Disney klassikoita ja tulevia Marvel sarjoja. Tämän hetken vetonaulana kyseisessä palvelussa on The Mandalorian jonka ensimmäisestä kaudesta on julkaistu kaikki muut paitsi viimeinen …

Blogi

2020 ja sen mukana tuomat mullistukset.

Kukapa olisi uskonut mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan niin elokuva kuin muullekkin viihdeteollisuuden ja yleisesti kaiken varalle. Maalma mullistui kertaheitolla kun tällä hetkellä maailmalla myllertää viirus jota en tässä tule mainitsemaan muuten kuin sen verran että se on aiheuttanut kaikenlaisia harmeja ihmisille ympäri maailman. Lukuisien elokuvien ja tv-sarjojen tuotantoja on keskeytetty, ja ensi-iltoja siirretty …

Blogi

Musiikkimuseo FAME

”Helsingin Pasilan Triplassa sijaitseva Musiikkimuseo Fame tarjoaa uuden ajan teknologialla kuorrutettuja elämyksiä kotimaisesta musiikista; sinfonioista suomiräppiin ja kansanmusiikista heavy rockiin ainutlaatuista virtuaalikaraokea unohtamatta joka päivä klo 9-21. Sunnuntaisin 11-19. ” Yllämainitussa aloitustekstissä mainitaan virtuaalikaraoke itse en ainakaan sitä löytänyt siellä… Ellei se ollut siinä samassa kopissa mistä lähetetään ”onnittelu” tervehdys Iskelmä radiolle… Museon sisäänpääymaksu on …

Blogi

Odotuksia elokuvavuodelle 2020

Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika tutkia hieman mitä elokuvia on tänä vuonna tulossa, mainitsen tässä jokusen joita odotan ja kerron niistä mietteitäni. Olen koonnut tietoja elokuvista useista eri sivuista ympäri internettiä ja elokuvat jotka tähän listaukseen valitsen tulevat saamaan oman arvostelunsa jossain vaiheessa! Viime vuosikymmenellä on saatu ruudulle monia hyviä elokuvia, olen tekemässä …

Blogi

Kontula Urban Film Festival Vol. 3

Jo kolmatta kertaa järjestetty KUFF eli Kontula Urban Film Festival tapahtuma järjestettiin marraskuun lopussa Kontulan nuorisotalolla, ja olin siellä paikalla lähes koko tapahtuman ajan, siellä näytettiin erilaisia elokuvia, esimerkiksi: Hölmö Nuori Sydän sekä Congratulations! You Have A New Match! Tapahtuma oli järjestetty mielestäni erittäin hyvin kuten edellinenkin (eli ensimmäinen KUFF) jossa olin paikalla, viime vuonna …

Blogi

Pelit, elokuvat pelielokuvat!

Videopeleistä on tehty lukuisia elokuvia, jo monta vuotta, esimerkiksi: Mariosta, Tomb Raiderista sekä Prince of Persia. Kotimaisista peleistä ei eläviä kuvia sen sijaan ole paljoa tehty. Tosin on niitäkin tehty. Esimerkkinä mainitakseni, Angry Birds ja Max Payne… Ja siihen ne sitten melkeinpä jäävätkin. Ikäväkseni joudun sanomaan että erityisen montaa hyvää pelielokuvaa ei ole tehty. Esimerkkinä …

Blogi

Finnkino Itis: Suomen ensimmäinen IMAX teatteri.

Aikaisemmassa blogissani noin kuukausi sitten jo viittasin finnkinon hinnoitteluun ja dominointiin alallaan Suomessa.  Arvioin että lippujen hinnat tulevat olemaan n, 25-30€ euroa, en minä kauhean kauaksi kyseisestä luvusta osunut, hinnat ovat about: 20.40€ jos menee IMAX saliin. Mutta palataanpas siihen itse teatteriin, onhan se sali hienon näköinen sitä en sano mutta siellä on mielestäni suunnittelu …

Blogi

Finnkinon hinnoittelu ja sen kummallisuudet.

Pitkästä aikaa uutta blogia, tällä kertaa aiheena elokuvateattereiden hinnat, ja varsinkin suomessa monopolia pitävän Finnkinon sellaiset, kävin tuossa vähän aikaa sitten keskustelua sähköpostilla kyseisen puljun asiakaspalvelun kanssa.  Joista tulen todennäköisesti liittämään ainakin pätkiä tähän kirjoitukseeni. Eniten minua rupesi tässä henkilökohtaisesti se miten he hinnoittelevat lippunsa ja esimerkiksi jos käytät ilmaislipun ja haluan mennä Scape saliin …

Blogi

Katsaus vuoden 2017 elokuviin

Tässä kirjoituksessa käsittelen elokuva vuotta 2017 ja kerron mielestäni parhaista elokuvista viime vuodelta. Vuonna 2017 tuli paljon erilaisia elokuvia mielestäni tarjontaa oli sopivasti joka luokasta. Oli komediaa toimintaa ja kauhuakin, eli lähes jokaiselle jotakin. Käsitellään ensin elokuvia jotka eivät mielestäni ansaitse paikkaa parhaiden elokuvien listalla.   Tuntematon Sotilas Uusin Tuntematon oli mielestäni riski jota ei …