Kesto: 1t 54min
Ohjaus: Guy Ritchie
Rooleissa: Jason Statham, Hugh Grant, Aubrey Plaza

Guy Ritchie on jälleen tehnyt hienon elokuvan hänen edellinen elokuvansa (Wrath of Man) oli myös hyvä ja niin oli tämäkin, hänellä on hieno tyyli yhdistellä elokuvissaan toimintaa ja huumoria toimivaksi kombinaatioksi.

Edekkusessa Ritchien elokuvassa oli pääroolissa Jason Statham ja niin se on tässäkin, ja täytyy sanoa että hienon roolituksen hän tässä tekeekin. Unohtamatta Hugh Grantia joka on myöskin ohjaajan vakikalustoa.

Juoni oli loppujen lopuksi yllättävän monitahoinen vaikka se ideana kuulostaakin sangen loppuunkulutetulta ja nähdyltä. Itsehän tein tällä kertaa ratkaisun että en katsonut elokuvasta muuta kun että ketkä siinä näyttelevät pääosissa ja sen että kuka sen on ohjannut… Muuten menin elokuvan katsomaan ilman mitään odotuksia ja se kannatti.

Vaikka elokuvassa oli paljon väkivaltaa tuntuu että se ei ollut liian raakaa tai paljoa. Ja se mikä myöskin kiinnitti huomiota oli että musiikit tässä elokuvassa oli hienot ja tunnelmaan sopivat eikä liian överit.

Juonesta sen verran että hahmoja elokuvassa riitti niin, jopa liiankin paljon, Sanoisin että osan niistä. Olisi voinut helposti leikata ulos elokuvasta. Koska niille ei ollut käyttöä juonen kannalta, vaan ne olivat ylimääräisiä.


Elokuva jaksoi pitää mukanaan koko sen keston ajan uhohtamatta sitä että elokuvalla oli pituutta alle kaksi tuntia. Ja se on nykyään harvinaisuus.

Arvosana:
9

+
Hienot roolisuoritukset ja hyvät musiikit.


Liikaa sivuhahmoja jotka eivät ole juonen kannalta oleellisia joten ne olisi voinut jättää pois.