Elokuvasta:

Pienen pohjoisen kylän oma poika Turo (Johannes Holopainen, Tuntematon sotilas), ei välitä kiekosta tai autojen rassaamisesta: vapaa-ajallaan hän on seudun kovimman (ja ainoan) metalliyhtyeen laulaja. Yllättävien sattumusten kautta Turolle ja hänen bändikavereilleen (Max Ovaska, Antti Heikkinen, Samuli Jaskio) tarjoutuu kaikkien aikojen tilaisuus päästä pois kotikulmilta ja nousta isoille lavoille. Tiedossa on hevi reissu!

Uutinen leviää kuin kulovalkea ja koko kylä riemuitsee poikien puolesta, mutta matkaan ei tietenkään päästä noin vain. Turon sydämen pistää sekaisin kukkakaupan ihana Miia (Minka Kuustonen, Onnenonkija, Kesäkaverit), josta myös kylän kuuluisuus, lipevä iskelmätähti ja Turon arkkivihollinen Jouni Tulkku (Ville Tiihonen) on kiinnostunut. Turon on voitettava monta vastoinkäymistä aina omasta lavakammostaan Norjan asevoimiin ja Valhallan viikinkeihin asti todistaakseen olevansa sanojensa mittainen mies ja toteuttaakseen omat ja ystäviensä unelmat.

Hevi reissu on hillitön buddy-komedia ja uusi aluevaltaus laatuelokuvistaan tunnetulta Making Movies -tuotantoyhtiöltä (mm. Tyttö nimeltä Varpu, Miekkailija). Herkullisissa sivurooleissa nähdään mm. Chike Ohanwe, Kai Lehtinen ja Martti Syrjä.

Ohjaus:
Juuso Laatio, Jukka Vidgren (Tough Love, Dr. Professor’s Thesis of Evil)

Rooleissa:
Minka Kuustonen (Aallonmurtaja, Putous, Tellus), Johannes Holopainen (Tuntematon Sotilas, Syysprinssi, Juoppohullun päiväkirja), Torstein Bjørklund (Taistelu kuoleman vedestä, Unspoken)

 

Ensi-Ilta: 09.03.2018
Kesto: 1h 32min
Ikäraja: 12
Katsottu versio: Teatterissa
Alkuperäinen nimi: Hevi Reissu
Genre: Komedia

 

Hevi Reissu

Hevi Reissu kulki pitkään nimellä Bändi nimeltä Impaled Rektum. Ja mielestäni se nimi olisi voinut pysyä. Idealtaan elokuva on loistava, siinä kerrotaan pieneltä paikkakunnalta lähtevästä yhtyeestä jolla ei kaikki mene putkeen.

Juonellisesti Hevi Reissu pysyy kasassa siihen asti kunnes tarina siirtyy pois pikkukylästä, sen jälkeen elokuva lässähtää kasaan kuin huono pullataikina, elokuva on tehty suhteellisen isolla budjetilla. Mutta missä se näkyy? Ei kunnolla missään.

Elokuvassa on käytetty erikoisefektejä, mutta ne näyttävät amatöörimaisilta ja huonosti tehdyiltä. Sen lisäksi elokuvassa yritetään vetää huumoria irti siitä että eläintarhassa ollutta Ahmaa hakataan. Mielestäni se ei ole sopiva aihe josta voi vitsailla. Varsinkin kun on tapetilla miten huonosti eläimiä kohdellaan.

Tässä elokuvassa on paikoitellen kohtia jotka naurattaa, mutta se lankeaa samaan suohon muiden kotimaisten komedioiden kanssa, eli se ei ole hauska. Elokuvassa vedetään huonoa läppää ja tuntuu että se yrittää kierrätää muista elokuvista kopioituja vitsejä jotka eivät ole edes hauskoja.

Siitä plussaa että elokuvassa on käytetty teemaan sopivasti Hevi musiikkia kuten nimi antaa olettaa. Hevi Reissu on elokuvan nimi mutta siinä ei kauheasti heviä ole, se on puuduttavaa katsottavaa ja   näytöksessä saattaa helposti tulla mieleen että voisin lähteä mielummin kotiin kun katsoa tätä.

 

Arvosanani on: 6

Ruusuja:

Hyvä soundtrack ja
vähän erilainen Kotimainen elokuva, mutta se ei oikein silti toimi.

 

Risuja:

Väkinäistä huumoria joka ei toimi ja huonosti toteutetut erikoistehosteet.

Kyseinen teksti on kopioitu alkuperäisiltä sivuilta uusille, linkki vanhalle sivustolle: https://elavia-kuvia.webnode.fi/news/hevi-reissu/