Niko Ranta-Aho on yksi suomen tunnetuimmista rikollisista, ja hän on kirjoitus hetkellä jo saanut tuomion Katiska vyyhdistä, tuomio ei tosin vielä ole lainvoimainen.

Ruutu plussassa katsottavissa on kyseisestä keissistä kertova samanniminen sarja ja sen katsoin parissa päivässä, sarjan kestohan on kokonaiset neljä jaksoa ja yhdellä jaksolla on kestoa sen vajaa tunnin verran.

Keissihän on siinä mielessä mielenkiintoinen että se ei vaikuta pelkästään yhteen ihmiseen, vaan se vaikuttaa moneen muuhun niin Ranta-Ahon perheeseen kuin sukulaisiin sekä parisuhteisiin.

Liiga jota hän johti/johtaa on tuonut Suomeen todella ison määrän huumeita.
Mielestäni sarja on todella mielenkiintoinen en vaan osaa sanoa että mikä kaikki sarjassa on totta ja mikä ei.
Tuntuu että tässä olisi pitänyt enemmän käsitellä muitakin kuin pelkästään Nikoa.

Sarjassa lähinnä keskityttii paisuttamaan hänen egoaan ja sen lisäksi kaikki keskittyivät kehumaan miten hieno mies hän oli eikä otettu huomioon sitä miten paljon hän on aiheuttanut vaaraa ja tuonut todella paljon huumeita ja pyörittänyt isoja summia rikollista rahaa ulkomailta.

Eli yhteenvetona voisi sanoa että sarja oli suhteellisen viihdyttävä, mutta tuntuu että siitä on vaikea sanoa onko se totta vai väritettyä valhetta.

Arvosanani:
7