Disneyn WandaVision aloitti Marvelin universumin uuden phasen, joka on jo neljä sellainen…

Sarjan pääosissa on Paul Bettany ja Elizabeth Olsen jotka ovat olleet jo aikaisemmin Wandan ja Visionin rooleissa muissakin Marvelin elokuvissa.

Sarjahan on katsottavissa jo nyt kirjoitushetkellä kokonaisuudessaan Disney+ palvelussa.

Sarja alkaa vanhan ajan sitcom-tyyppisenä kokonaisuutena ja kehittyy siitä jakso jaksolta eteepäin.

Sarja yhdistelee sopivasti fantasiaa, toimintaa sekä jännitystä. Ja juoni ei ole missään kohtaa liian ennalta arvattava. Sarjassa on kokonaiset yhdeksän jaksoa

Ainakin itse pidin sarjaa hieman outona ensimmäisten kolmen jakson aikana mutta kyllä se siitä lähti sitten etenemään… Viimeistään neljännen jakson kohdalla olin täysin koukussa.

WandaVision saattaa olla hiukan sekavan oloinen niille joille vanhemmat Marvel sarjat ja elokuvat eivät ole tuttuja, sillä tässäkin sarjassa on mukana hahmoja jotka ovat tuttuja Marvelin sarjakuvista sekä muista marvel elokuvista.

Sarjasta olisi paljonkin kerrottavaa mutta en viitsi niitä kertoa koska ne voisivat spoilata liian paljon sarjan juonesta.


Arvosanani:
8