Kesto: 2t 56min
Ohjaus: Matt Reeves
Rooleissa: Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Paul Dano

Heti ensimmäisenä pitää sanoa että Pattinsonin Robertin sopimista Batmanin rooliin epäilin suuresti, koska hän on itselleni edelleen Twilight Elokuvien roolin vanki.


Mutta täytyy vetää komento takaisin, hän sopi erittäin hyvin elokuvaan. Pari seikkaa mitä pitää mainita elokuvasta on se että se on TODELLA synkkä ja aivan liian pitkä.


Tuosta olisi voinut leikata vähintään puolituntia pois eikä elokuvan rytmitys tai juoni olisi kärsinyt siitä yhtään..
Paul Dano teki loistavan roolin Arvuuttajana, hän on samaan aikaan samaistuttava mutta myös sairaan psykopaattinen ja pelottava, parhaimmillaan molempia samaan aikaan.


Batman elokuvat ovat viime aikoina muuttuneet paljon synkemmiksi kuin ennen, en tiedä onko se välttämättä hyvä juttu… Mielestäni tämä on paras Batman elokuva sitten Yön Ritarin.

Kuten jo alussa tuli mainittua elokuva on aivan liian pitkä. Pituutta on vajaa kolme tuntia ja se tuntui tuplasti pitemmältä, tuntuu että elokuvassa oli liian paljon kaikkea turhaa ja ylimääräistä jotka olisi voinut jättää pois.

Erityismaininta pitää antaa elokuvan maskeerausporukalle. Colin Farrel oli maskeerattu täysin tunnistamattomaksi, hän esitti elokuvassa Pingviiniä, ja minä en itse ainakaan tunnistanut häntä ennen kuin lopputeksteissä näin hänen nimensä.

Kasataanpa hieman yhteen elokuvasta kertovia mietteitäni:
Hienon näköinen elokuva jossa on hienot musiikit, hyvät roolitukset sekä hienot maskeeraukset.
Miinuksena elokuva on ylipitkä.

Arvosanani:

8