Kappaleet:
1. Miekkataksi
2. Hengitä
3. Rakkaus elää
4. Variksenpelätin
5. Kalma
6. Elä tai kuole
7. Via Karelia
8. Nippusiteet
9. Kaikki on haurasta
Levy-yhtiö: Sakara Records
Maanalainen Armeija on Jouni Hynysen ja ainakin tällä levyllä kokoonpanossa mukana olevan Mira Luodin luotsaama yhtye.
Hynysen Jounihan on tullut tunnetuksi jo pitkään toimineen Kotiteollisuus yhtyeen laulaja kitaristina… eikä kyseinen yhtye ole huonoa musiikkia mielestäni tehnyt… Live meininkiäkin olen saanut todistaa ja hyvin pojat ovat soittaneet.
Mira Luoti on aloittanut soolouran sen jälkeen kun Vesalan Paulan kanssa muodostettu yhtye PMMP lopetti toimintansa. edellä mainittu yhtye teki menevää poppimusiikkia.
Albumi on Hynysen tekstien ystäville tuttua laatua. Hänen kynänsä on ollut aina terävä en tietenkään tise pysty aina samaistumaan kaikkiin hänen kappaleisiinsa. Mutta yleisesti olen tykännyt.
Levy on yleistunnelmaltaan harvinaisen synkkä erityisesti Hengitä kappale kosketti meikäläistä. Kappale on samaan aikaan todella kaunis mutta myöskin erittäin synkkä…
Luodin ja Hynysen äänet sopivat hyvin yhteen ja tukevat toisiaan ja nimenomaan Hengitä kappaleessa Miran ääni on samaan aikaan sekä uhkaava että myöskin herkkä.
Via Karelia, Miekkataksi sekä Hengitä kappaleet erottuivat erittäin hyvin joukosta ja ovat henkilökohtaisia suosikkejani koko albumilla. Mielenkiinnolla odota minkälaista musiikkia Maanalainen Armeija kokoonpano saa jatkossa aikaan. Toivon tietenki että Hynynen ei unhoita kokonaan Kotiteollisuus yhtyettä vaan että heidän julkaisunsa vielä jatkuvat ja ilahduttavat jatkossa vielä lisää.
Kokonaisuutena levy on muutamaa kappaletta lukuunottamatta hyvä.
Arvosanani:
8